maanantai 23. syyskuuta 2013

Kohti normaalia elämää

Aamupaino 66,4 kg. Tästä on hyvä jatkaa kohti pienempää lukua.

Tässä päivällä vatsaani alkoi yhtäkkisesti sattumaan ihan kamalasti. En tiedä mistä se johtui. Ehkä olen laiminlyönyt omaa terveyttäni niin pahasti. Vatsani on tottunut saamaan lähes joka päivä suuren määrän erilaisia herkkuja, tänään se ei niitä saa.

Oloni on tällä hetkellä ihan hyvä. Vaikka toisaalta mieleni tekisi sortua, taistelen sitä vastaan. Luultavasti tämä helpottaa ajan kuluessa. Sitähän sanotaan, että laihdutuksessa ensimmäiset päivät ovat vaikeimpia. Olen kuitenkin erittäin toiveikas että tämä onnistuu. Nyt tuntuu sitä motivaatiotakin löytyvän! :)

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

BED

"Normaalille ihmiselle" laihduttaminen voi olla helppoa. Kunhan alkuun on päästy, on helppo pitää rytmiä yllä - toki takapakkeja voi tulla joskus, ja se on ymmärrettävääkin. Sellaisen kuvan olen saanut.

Mutta entä jos kärsit BED:stä?

Bed (Binge eating disorder) eli ahmimishäiriö.

Ahmimishäiriön oireet:

1. Toistuvat ahmimiskohtaukset
2. Kohtaukset ovat hallitsemattomia
3. Ruokaa ei oksenneta, mutta joskus ahmimista yritetään hallita jättämällä ateria väliin aamulla tai iltapäivällä, joka johtaa helposti uuteen ahmimiskohtaukseen iltapäivällä tai illalla
4. Syömisen salailu ja häpeän tunne

Lähde: Wikipedia

Minulla on BED. Häpeän sitä, ja tuntuu tuskalta kirjoittaa se tännekin. Lääkärissä en ole käynyt asian tiimoilta, enkä aiokaan. Yritän alkuun selvitä tästä itse. Jos en pysty, otan yhteyttä ammattilaisiin. Olen lukenut netissä BED:stä hyvin paljon, ja kaikki oireet täsmäävät minuun.

Saatan ahmia tolkuttomat määrät syötävää. Ahmin lisää ja lisää vaikka mahaan sattuisi ja oksettaisi! On vain sellainen  "pakko syödä" -tunne ja vaikka haluaisin lopettaa, en pysty. Lopputulos on se, että makaan sängyssä tuskissani. Häpeän tätä, enkä ole kertonut kenellekään. Siksi tämä tuntuu vapauttavalta avautua täällä blogissani. BED rajoittaa normaalia elämääni. Joskus tunnen niin pahaa syyllisyyttä itseäni kohtaan, etten halua lähteä kotoa pois.

Ymmärrätte varmaan, koska kärsin vakavasta BEDistä, laihduttaminen ei aina ole helppoa. Silloin kun ahmimiskohtaus tulee, laihduttaminen ei ole yhtään mielessä. Silloin ainut mielessä oleva asia on se, mitä ruokaa kotona on ja mitä pitää hakea kaupasta. Kesän lopulla olin laihtunut, ja tilanne näytti hieman valoisammalta. Nyt kuitenkin ollaan vajottu taas syvemmälle - ahmimiskohtauksia viime aikoina ollut ihan liikaa ja olen lihonut taas paljon. :(

Minä yritän nyt parantaa itseni, ja toivottavasti tämä blogin pitäminen ja tänne avautuminen tukee projektiani. Tästä lähin pidän tänne päiväkirjaa joka päivä.

Onko siellä ruudun toisella puolella henkilöitä, jotka myös kärsivät BEDistä tai jonkinlaisesta ahminnasta? Olisi mukava saada vertaistukea, keskustella aiheesta ja saada erilaisia näkökulmia, ehkä vinkkejäkin? :)





keskiviikko 28. elokuuta 2013

Täällä taas!

Anteeksi, että lopetin bloggaamisen kuin seinään. Niin siinä vain kävi. Välillä elämä heittelee siihen malliin, että blogin kirjoittaminen siinä samalla tuntuu täysin absurdilta ajatukselta. Nyt kuitenkin muutosten tuulet puhaltavat ja elämä alkaa hymyillä. Blogin uudelleen aloittaminen on alkanut houkuttaa.

Poistin vanhoja tekstejäni. Kaksi postausta, joista itse pidin, saivat jäädä. Ne muistuttavat minua asioista, jotka kannattaa pitää mielessä. Parissa ekassa postauksessa on myös tietoa minun laihduttamiseni syistä ym. jotta ei tarvitse kaikkea alkaa uudelleen kirjoittamaan, infoksi siis Teille mahdollisille lukijoillekin.

Painoin n. 67 kg silloin, kun blogin aloitin. Minulla on iloisia uutisia... :) Tällä hetkellä vaaka näyttää 64 kg. Hih! :) Miten niinkin pieni asia kuin -3 kg, voi saada ihmisen mielialan nousemaan kattoon samantien? Toki enemmänkin tässä ajassa olisin voinut laihduttaa. Mutta jos nyt itseäni alan puolustelemaan, niin minun elämäntilanteessani olisi pikemminkin ollut mahdollista +3 kg! Joten siinä mielessä I'm happy!! :)

Pituutta minulta löytyy 165 cm.

Toivottavasti vanhat lukijat vielä pysyvät matkassa ja uusia siunaantuisi. On niin mukavaa keskustella painonpudotuksesta muidenkin kanssa kommenttien yhteydessä.

Tämä sokerihiiri yrittää nyt kaikkensa, jotta pääsisi irti sokerista ja tekee hän myös kaikkensa sen eteen, että liikunta alkaisi kiinnostamaan! Tästä alkaa uudella yrityksellä Minun Matkani Kohti Kauniimpaa Ja Terveempää Minää.





sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Motivaatio

Motivaatio laihdutukseen pysyy yhä korkealla, ja tiedän edelleen mitä haluan, ja tiedän että sen saavutan. Mutta, minäkin olen vain ihminen - on tullut muutama heikko hetki tällä viikolla, jolloin olen sortunut herkuttelemaan. Jälkeenpäin on kaduttanut, mutta olen silti ottanut itseäni niskasta kiinni ja yrittänyt parhaani.

Asetin tavoitteeksi 64 kg maanantaina, eli huomenna. En usko, että tulen tuon luvun saavuttamaan, mutta usko on kuitenkin kova, että edes jotain on lähtenyt. Huomenna sitten kerron, mitä vaaka näytti.
 
Tää kuva kertoo aika paljon. Mulle tulee jollain tavalla vähän paha mieli kun katson tätä. Mä olin ennen toi ylempi, joka valitsi mielummin hampurilaisen. Mun maha myös oli tommonen, ja on toki edelleen vielä. Jos ihminen haluaa olla hoikka (en usko, että maailmassa kukaan oikeasti HALUAISI olla lihava), niin miksi se sitten mättää herkkuja silti? Lopputuloksena on kasvava maha, mutta mitäs siitä - lisää herkkuja vaan naamaan! Ja tällainenhan minä olen ollut, ja varmasti moni muukin on. Olen ennen kuvitellut, että en pärjää ilman herkkuja. En selviä joka päiväisestä elämästä ellen saa syödä mitä haluan. Ei elämä ole elämisen arvoista ilman herkkuja. Ajatellaanpas uusiksi, onko elämä sitten elämisen arvoista sairaana ja lihavana, pääasia vaan että saa suklaata ja nyhjöttää sohvan nurkassa? Ei. Kuinka palkitsevaa onkaan, kun laihduttamisen lopputuloksena on hoikka vartalo, kaunistunut minä ja ennen kaikkea terve. Terveellinen elämä on elämisen arvoista. Terve elämä näkyy ja tuntuu niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Sitä jokaisen tulisi tavoitella. Yksikään suklaalevy/hampurilainen ei korvaa sitä fiilistä, mikä sulla on kun olet tavoitteesi saavuttanut. Korostan vielä, että tietysti herkuttelu silloin tällöin kohtuudella kuuluu elämään, ja ne on niitä elämän pieniä nautintoja silloin tällöin. Mutta tosiasiassa maailmassa on miljoona muuta paljon parempaa asiaa kuin mättäminen. Joten kannattaa miettiä seuraavan kerran tällaisia asioita, kun herkkuhimo yllättää.
 

Motivaation ylläpito voi joskus joissain tilanteissa olla rankkaa, mutta silloin kun tuntuu että motivaatio alkaa pettää, kannattaa palata takaisin ja alkaa miettiä syitä sille, miksi haluaa onnistua. Jokaisella on varmasti hieman erilaisia tavoitteita, ja käsityksiä siitä, miksi haluaa laihtua. Toiset tekevät sen terveyden takia - toiset täysin ulkonäkösyistä. Minä teen sen terveyden ja ulkonäön takia. Tottakai haluan olla terve ja näyttää hyvältä, siihen minä pyrin.

Myös motivaation ylläpitäjät vaihtelevat. Minulla on kaapissa motivaatiovaatteita. Ne vaatteet ei mahdu minulle päälle, mutta pian mahtuvat, koska aion mahtua niihin vielä joku kaunis päivä. Lisäksi olen luvannut itselleni, että kun olen saavuttanut omasta mielestäni tarpeeksi, annan itselleni shoppauspäivän. Kampaaja-ajankin itselleni lupasin kun olen päässyt tavoitteeseen (josta en vielä osaa sanoa sen tarkemmin, mikä se sitten onkaan). Haluanhan korostaa uutta Minääni, kun joku päivä katson peilistä ja ajatukset ovat tyyliin WOW MIKÄ LADY! ;) Minua motivoi myös se, että päivä päivältä jaksaa harrastaa enemmän liikuntaa. Haluan pyrkiä siihen, että ei alkaisi heti hengästyttämään kun vähänkin liikkuu. Ehkäpä juoksen vielä joku päivä jonkun paikallisen järjestettävän maratonin?! Siinä vain muutama esimerkki. On vielä muitakin henkilökohtaisia asioita mielessä, mitkä auttavat juuri minua jaksamaan ja pitämään motivaatiota yllä.

Voin avautua täällä yhdestä konkreettisesta kikastani, minkä teen jos herkkuhimo yltyy. Ensinnäkin, juon pari lasia kylmää vettä (niin paljon, että tulee täysi olo). Sen jälkeen laitan lempimusaani soimaan ja fiilistelen sen tahdissa ja mietin omia tavoitteitani. Noin saan yleensä makeanhimon pois, koska jos motivaatio on hieman laskenut, yleensä tuollaisten ajatusten parissa motivaatio taas nousee kattoon.

Kertoisitteko te lukijat, miten te pidätte motivaatiota yllä? Olisi hauska kuulla toisten ajatuksia ylipäänsä tästä motivaatioaiheesta. Mitä olette mieltä, onko motivaatio koko ajan 100% vai tuleeko joskus heikkoja hetkiä? Miten pääsette niiden yli, vai pääsettekö?
 
 
 
 
 
 
 

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Blogin aloitus


Minusta tuntuu välillä jopa ahdistavalta olla vaatekaupoissa ja tallustella kaupungilla. Ympärilläni on paljon hoikkia naisia. Kun kuljen peilin tai oman kuvan heijastavan ikkunan edestä, tekisi mieli alkaa itkeä. Miksi olen tehnyt tämän itselleni? Voisin saada sen täydellisen kropan, jos vain ryhtyisin tuumasta toimeen enkä mässäilisi päivä toisensa jälkeen.






Netistä saa mukavasti lisämotivaatiota, kun katsoo näitä "thinspiration" kuvia, täytyy myöntää. Kukaan ei tsemppaa minua laihduttamisessa, joten päätin perustaa tämän blogin. Tämä kannustaa minua eteenpäin projektissani. Ainakin tahdon uskoa niin. Seuraan myös muiden laihduttajien blogeja. Kirjoitan blogia itseäni varten. Lukijat ovat silti enemmän kuin tervetulleita!



Kun laihdutuksen päättää aloittaa, jotkut onnistuvat ja jotkut taas eivät. Minä onnistun, tiedän sen. Ennemmin en ole onnistunut kun olen yrittänyt "vähän laihduttaa", mutta nyt hälytyskellot ovat alkaneet soimaan kovaa ja haluan muuttua. Vaikka olen lihonut järkyttävästi parin viime vuoden aikana, en silti ole järkyttävän kokoinen, hyllyvä, pahkurainen tankki. Olen normaalipainon ylärajoilla painoindeksin mukaan. Omasta mielestäni olen lihava. Samoin sukulaisteni mielestä. Liikuntaa en ole harrastanut nimeksikään viimeiseen kahteen vuoteen. Suuhuni pistämä ruoka on ollut ravintoköyhää hiilarimättöä. Minulla on varmaankin jonkin sortin sokeririippuvuus ja jonkinlaista ahmintaa, mutta nyt ne loppuvat. Olen päättänyt sen.


Projektini alkaa 8.6. lauantaina. Huomenna. Punnitsen itseni pitkästä aikaa huomenna aamulla ja otan luvun ylös. Alan kirjoittamaan tänne päivittäin painoni, ruokapäiväkirjaa, laihdutuksen etenemistä, ehkä liikunnasta + kaikesta muusta mikä tähän laihduttamiseen liittyy.

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! Nyt kaikille mainiota viikonloppua! :-)

 
ps. olisi mahtavaa, jos tämän viimeisen kuvan teksti pitäisi paikkaa omalla kohdallani. eiköhän se tulekin pitämään. se on vain ja ainoastaan itsestäni kiinni.